torstai 12. lokakuuta 2017

Vaarojen maraton 2017 43 km - riittävän pitkä matka


Voi Vaarat – on vaikea kirjoittaa tarinaa tavalla, jonka tuo päivä ansaitsee. Siellä Kolin metsissä koettua on hankala sanoiksi pukea. Yritetään…

Voisin kirjoittaa alkuun kilometrin pituisen pohjustuksen tälle matkalleni. Ehkä on kuitenkin parempi lähteä kerrankin suoraan liikkeelle.  
Vaarojen aamu käynnistyy kisapaikalla 130 km puolivälin huollossa, jonne Sekopääjuoksija on juuri saapunut koko yön taivalluksen jälkeen. Hän vaikuttaa hyvävoimaiselta mitä nyt jalkapohjat ja varpaat tuntuvat olevan ihan säpäleinä. Odotukset maaliinpääsystä ovat silti kovat. Ehdimme vaihtamaan tunnelmia vain hetken, kun on jo aika rientää omaan starttiin. Perusmatkan juoksijat ovat kertoneet, että reitti on pahimmassa kunnossa ikinä. Märkää ja mutaa on tarjolla koko rahan edestä. Varaudun henkisesti persliukuihin ja kurassa rypemiseen, mutta kumman tyynesti silti olen lähdössä matkaan. Kun alla on kolmen kuukauden juoksutauko, niin paineita ei kauheasti ole. Ennen starttia lyömme vielä käsipäivää My Dirty Fatbike -blogin Jarkon kanssa, joka on veljeni juoksukavereita. 
Starttitorvi törähtää melkein varkain. Lähden liikkeelle veljeni ja Jarkon kanssa verkkaiseen tahtiin. On mukava jutella juoksujuttuja ja hölkötellä eteenpäin. Alku on hämmästyttävän helppoa. Yleensä kroppani käynnistyy hitaasti ja ensimmäiset kilometrit kärsin. Nyt tuntuu hyvältä. Melko nopeasti matkaseurani katoaa näköpiiristä ja jään taittamaan matkaani yksin. Nautin kaikesta muusta paitsi ylämäistä. Viime vuonna Mäkrä nitisti lopussa viimeiset mehut minusta hitaasti ja piinaavasti. Tänä vuonna se tulee vastaan heti alussa jyrkempänä ja on kuin isku vasten kasvoja. Mäessä tuntuu, että sydän yrittää keuhkojen kautta ulos rinnastani. Vingun ja huohotan hirveän kovaäänisesti. Yritän olla katsomatta ylöspäin, jotta matka huipulle ei tuntuisi niin pitkältä. Liike hiipuu ja tunnen kuinka pohkeet vetävät hapoista koviksi. Ei olla tultu edes neljää kilometria ja olen loppu. Nämä ylämäet tulevat viemään minusta voiton. Ei se haittaa ajattelen, senkus vievät. Paskalla kunnolla on jotenkin leppoisampaa edetä. Ei ole kauheasti paineita lopputuloksesta. Tästä eteenpäin koko loppumatkan sykkeet ovat enemmän ja vähemmän kaakossa. Olen onnellinen, että jätin sykevyön kotiin. Jos näkisin sen lukemat keskeyttäisin varmaan.  
Olen ennenkin maininnut, että nautin yksin juoksemisesta. Se on suunnitelma tälläkin kertaa. Taittaa matka yksin omissa ajatuksissani. Melko nopeasti seuraani kuitenkin liittyy yksi herrasmies ja hetken kuluttua toinen. Ihmetyksekseni nautin tosi paljon porukassa juoksemisesta. Kilometrit taittuvat huomaamatta, kun juttelemme. En taaskaan huomaa kysyä nimiä. On hassua, miten sitä melkein kertoo osan elämäntarinastaan tuntemattomille tietämättä edes heidän nimiään. Siellä polulla on vaan jotenkin niin helppo jutella kenelle tahansa. Se on helppoa, koska tietää että keskustelukumppani ymmärtää mistä hänelle puhut. Ei ole ihmettelyä siitä mitä järkeä tässä touhussa on. On vaan jotenkin sellainen tosi hyvä yhteenkuuluvuuden fiilis. Jaetaan kokemuksia varusteista ja kerrotaan tarinoita menneistä kisoista sekä siitä, miten on löydetty lajin pariin. Toinen miehistä on juossut koko Buff Trail Tourin läpi tänä vuonna. Vaarat on tourin viimeinen kisa ja hän haluaa juosta sen rauhassa maaliin asti. Tiemme erkaantuu hieman ennen Kiviniemeä, enkä enää näe häntä matkallani. Hän saa tourille kruunun Kolilta.
Kiviniemessä avaan nopeasti 130 km:n gps-seurannan ja näen, että Sekopääjuoksija on edennyt toisella kierroksellaan todella hyvin. Se on mahtava tieto, joka antaa lisää puhtia. Vointi on muutenkin tuossa kohtaa hyvä. Olen ihmeissäni, etteivät jalkani satu, polvikaan ei ole antanut merkkiäkään kipuilusta. Kaikki on kropassa tosi hyvin. On ihan hillitön onni liikkua ilman kipuja. Koko kesän olen miettinyt kestääkö polveni enää juoksemista ollenkaan. Nyt nautin jokaisesta askeleesta. Tiedän jo Kiviniemessä, että polvi tulee kestämään loppuun asti. En voi kuin hymyillä. Energian kanssa on kyllä vähän ongelmia, kun eväät eivät oikein tahdo laskea alas, mutta sekään ei nyt haittaa. Tuntuu, että tänään ei oikein jaksa murehtia mistään. Kunhan liikun jotenkuten eteenpäin, se riittää. Syön kaiken, minkä pystyn ja lähden pikkuhiljaa jatkamaan kävellen kohti Ryläystä.

Mitä pidemmälle kohti Ryläystä etenen, sitä enemmän ymmärrän, että liike on ystäväni. Seuraan jalkojani, jotka liikkuvat tahdissa eteenpäin. Liikkeeni ei ole nopea tai ketterä, jalat hakevat paikkaansa, välillä nilkka vääntyy, välillä lipsun ja liukastelen. Olen kömpelö ja hidas, mutta liikkeessä koko ajan ja siinä jatkuvuudessa on jotain lohduttavaa. Elämä tuntuu jotenkin helpolta siinä hetkessä, kun ei ole mitään muuta kuin askel toisensa jälkeen ja pyrkimys päästä eteenpäin. En tunne mitään, keskityn vain siirtämään jalkaa toisen eteen. On kuin seuraisin metronomin liikettä ja lopulta vajoan liikkeen virtaan. Siinä virrassa kaikki muu katoaa. Kun puhutaan flow-tilasta, niin se on varmasti tätä. En tunne kipua, en väsymystä, en murhetta, surua tai painetta mistään. Päätepistekin tuntuu häviävän eikä maalia enää ole. On vain se liike. Etenen hirveän hitaasti, mutta se ei haittaa. Siinä liikkeessä on vain nyt niin hyvä olla. Ohitan Ryläyksen huipun ja tervehdin paikkaa mielessäni. Tänä vuonna teit tehtäväsi. Polkusi riisuivat kyydistä kaiken turhan.
Kuva: Teemu Takkula
Jostakin syystä olen keksinyt, että toisen vesipisteen on määrä olla jo kolmenkymmenen kilometrin kohdalla. Kun 30 km täyttyy ja vesipistettä ei ala kuulumaan, kadotan flow-tilani. En ole enää hetkessä, vaan alan odottaa tulevaa. Kuluu kilometri ja toinen ja odotan. Jossakin kohtaa mietin, olenko mennyt huomaamattani pisteen ohi. Odotus alkaa muuttumaan tuskastumiseksi ja liikkeen taika häviää. Missä hitossa se vesipiste nyt oikein tulee? Yritän muistella viime vuotta ja tunnistaa tuttuja mutkia. Tuon mäen jälkeen se varmasti tulee. Ihan kohta sen on pakko tulla. Ei pitäisi miettiä mennyttä tai tulevaa. Ei täällä poluilla kannata antaa ajatusta sille, millaista on joskus ollut tai mitä on tulossa. Siinä tappaa sen liikkeen virran. Huomaan keskittyväni liikkeen sijaan ihan liikaa siihen, miltä minusta tuntuu. Se on virhe ja muuttaa etenemisen taisteluksi. Energiat on ehtyneet kropastani täysin. Lopulta saavun vesipisteelle ja kaivan puhelimeni esiin. Ruudulla viesti Sekopääjuoksijalta, että hän on keskeyttänyt. Soitan ja kyselen mitä on tapahtunut. Ei ole enää mitään kiirettä jatkaa.

Loppu matka menee vähän rallatellen. Tavallaan sääli, koska paikoin on montakin juostavaa pätkää, mutta en saa itsestäni mitään irti. Kiirehtiminen ei tunnu tärkeältä enää tässä kohtaa. Jotenkin on sellainen fiilis, että olen jo saanut tältä reissultani kaiken. Lopun mäet yllättävät silti. En muistanut, että ne ovat niin raastavia. Kun käännyn Rantatieltä kohti viimeisiä nousuja, taidan vasta tajuta, että minähän pääsen maaliin. Tuo oivallus tuo valtavan ilon ryöpsähdyksen. Se on osittain helpotusta siitä, että taivallus on vihdoin loppumassa, mutta eniten iloa siitä, miten hyvä tämä matka on minulle ollut. Viimeinen nousu ja pääsen loppusuoralle. Juoksen niin lujaa kuin jaksan maaliviivan yli. Hymyilen ja vedän henkeä. Kaikki on jätetty poluille.
Joku voisi sanoa, että taipaleeni kesti hirveän pitkään. Minä sanon, että olin matkalla juuri riittävän kauan. 
Kuva: Onevision.fi/Juha Saastamoinen

Loppuun tuhannet kiitokset ihan jokaiselle, joka on ollut osallisena tämän kisan järjestämisessä ja toteuttamisessa. Teette meille juoksijoille ikimuistoisen viikonlopun! Kaikki kisapaikalla ja matkan varrella toimi loistavasti. Ensi vuoteen!



SHARE:

12 kommenttia

  1. Niin ihanaa! ❤️ Olen niin superiloinen sinun puolesta! Ja nuo kuvat sinusta metsässä ja maaliviivalla, niissä on jotain aivan maagista ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maijaliisa ❤️ Olipa ihana kommentti taas.
      Vaarat kyllä yllätti kaikin tavoin. Reitti oli toki hieman eri kuin viime vuonna, mutta en muistanut sen olevan ihan niin haastava. Onnittelut sinulle upeasta suorituksesta!

      Poista
  2. Olihan taas hienosti ikuistettu Vaarojen valloitus, ihan tässä liikuttui itsekin. En tiedä mitä sanoisin joten onnittelut Johanna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi, ihana kommentti. Mahtavaa, jos tekstini tempaisi mukaan :)

      Poista
  3. Huikeaa, tämähän kuulosti jo nautinnolliselta juoksulta ;) Olen onnellinen puolestasi. Voin samaistua muuten tuohon tunteeseen, kun ei elä enää hetkessä. Tunnistan samaa siinä ultramatkalla. Mieleni haahuili jo maaliin, eikä ollut enää siinä hetkessä. Loppu kymppi tuntui loputtomalta. Mutta onneksi suurimman osan sait olla flow:ssa - liikkeessä, jolloin muulla ei ollut mitään merkitystä. Ihanuutta!:)

    Onnittelut myös miehellesi, joka taivalsi huuuurjan pitkän matkan. Saako kysyä, mikä oli lopulta keskeyttämisen syy. On se pisin ultra kyllä hullun kovaa touhua..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu :) Se flow-tila oli kyllä ihan mahtava tunne ja kun se tuli vielä siinä Ryläyksen pätkällä, niin se teki tuosta kisasta ikimuistoisen. Sen on kyllä hassua, miten se maalin ajattelu muuttaa etenemisen tuskalliseksi.
      Välitän onnittelut Timolle. Keskeyttämisen syy oli nahkojen kuoriutuminen jalkapohjista ja pahat rakot varpaissa. Meno muuttui liian tuskalliseksi. :( Tuon ultraajan jalat ovat aika mielenkiintoisen näköiset tällä hetkellä :D

      Poista
  4. No höh, aamulla jo bussissa työmatkalla näpyttelin tänne tekstiä, mutta jostain syystä se ei tullut tänne.
    Olin vaan sanomassa, että oli mahtava kirjoitus reissusta! Melkein kun olisin itse kulkenut mukana, kun luin tätä. Ehkä vuoden parin kuluttua Vaaroille kisaamaan sitten :) Otetaan ensin keväällä Karhunkierroksen 53 km :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nö höh Tanja - mulla on käynyt monta kertaa noin ja se ottaa kyllä päähän. En tiedä mihin tää blogger välillä kommentteja kadottaa :(
      Tämä on lyhyin kisaraporttini ikinä, mutta tällä kertaa en vain saanut kirjoitettua sellaista perinteistä tarinaa, vaan tuli vähän erilainen. Ihana kuulla, että tämäkin tempaisi mukaansa :)
      Hei minäkin oon tulossa KK: 53 km:lle! Eli siellä nähdään. Sanoisin kyllä sulle, että laita ihmeessä ilmottatumista sisään ensi vuodelle myös Vaaroille. Se on ihan mahtava reitti :)

      Poista
  5. Tää raportti on tosiaan vähän erilainen kuin aiemmin, tässä näkyy se että nämä taipaleet ovat sulle jo tosi tuttuja. Enkä todellakaan tarkoita että tarina olisi rutiininomainen vaan sitä että selvästi tiesit koko ajan missä olet ja mitä olet tekemässä etkä epäillyt yhtään ettetkö onnistuisi. Et ole enää mikään polkujuoksunoviisi, kaikki aiemmat retket olivat rakentaneet itseluottamuksen jota vähäiset treenikilsatkaan eivät nakertaneet.

    Tämäkin oli seikkailu mutta vaaran tuntu oli poissa. Olit turvassa ja kaikki oli hyvin, vaikka matkaa olisi miten paljon jäljellä - olit jo perillä. Kun sanoit ettei sinulla ollut kiire, kukapa haluaisi lähteä pois sieltä missä on hyvä olla? :) Tiesit että sinua kyllä odotetaan vaikka olisit maalissa miten myöhään tahansa.

    "Ei pitäisi miettiä mennyttä tai tulevaa. Ei täällä poluilla kannata antaa ajatusta sille, millaista on joskus ollut tai mitä on tulossa. Siinä tappaa sen liikkeen virran."

    Kiteytit niin hienosti kaiken ettei tähän voi enää todeta mitään.

    Kiitos ja onnea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh - mikä kommentti! Kiitos <3 Fiilis matkan varrella oli kyllä itseasiassa ekaa kertaa sellainen, ettei ollut mitään paniikkia tai epäilystä maaliin pääsystä. Muutenkin päivä oli tähän kohtaan sellainen tarpeellinen nollaus kaikesta. Välillä oli jopa sellainen fiilis, etten halua pois ollenkaan. Tuntuu melkein, että koko päivä oli liian nopeasti ohitse. Olisin voinut jäädä sinne Ryläykselle pidemmäksi aikaa. Todellisuuspako tuli tarpeeseen.

      Poista
  6. Hei mahtavaa, että tuli onnistumisen tunne! Pystyin kyllä täysin samaistumaan sinun kertomaan. Mä en ilmoittautunut KK:lle, vielä :D Ei jotenkin ollut tarpeeksi fiilistä siihen, mutta vielähän tuonne on paikkoja vapaana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu :) KK:lle ehdit kyllä vielä mukaan, jos sellainen fiilis iskee. Toivottavasti nähdään siellä ;)

      Poista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig